Kategoriat
matkailu

Jyväskylän matkailu

Jyväskylä tunnetaan liikunnan, designin ja monipuolisten tapahtumien kaupunkina. Sopivan kokoisena sekä palvelut että luonto ovat aina lähennä.

Jyväskylän ja lähiseudun matkailun virallinen sivusto on Visitjyvaskyla.fi, jonne on kattavasti koottu tietoa majoituksesta, ravintoloista, nähtävyyksistä ja aktiviteeteista.

Jyväskylän suosituimmat nähtävyydet

Alvar Aallon arkkitehtuuri. Jyväskylän seudulta löytyy enemmän Aallon suunnitelemia rakennuksia kuin mistään muualta. Kohteita on kaiken kaikkiaan 29 kappaletta. Tunnetuimpia näistä ovat Muuramen kirkko ja Säynätsalon kunnantalo. Merkittävää on että Aallon töitä on Jyväskylässä varhaistuotannosta uran loppuajoille asti, joten arkkitehdin tyylin kehittymisestä saa erinomaisen kokonaiskuvan.

Unescon maailmanperintökohteet. Jyväskylän seudulla sijaitsee peräti kaksi maailman kulttuuriperinnön kannalta merkittävää, Unescon tunnustamaa kohdetta: Petäjäveden vanha kirkko (Suomen suurin puukirkko) sekä Puolakan mittauspiste Oravivuorella. Jälkimmäinen oli osa Struven kolmiomittausketjua jolla 1800-luvulla selvitettiin maapallon muotoa ja kokoa. Ketju ulottuu Jäämereltä Mustallemerelle.

Monipuolinen luonto. Vesistöjen risteämäkohdassa sijaitseva Jyväskylä tarjoaa vaihtelevaa maastoa jossa retkeillä patikoiden, pyöräilemällä tai vesiteitse. Lähiympäristössä on useita korkeammilla maastokohdilla sijaitsevaa näköalapaikkaa jossa seutua voi ihastella. Edellämainitun mittauspisteen lisäksi näitä ovat muun muassa Äänemäki, Tärttämäki, Vaarunvuori ja Paljaspää.

Nauti kaupunkielämästä ja kulttuurista. Jyväskylä on myös elävän kaupunkikulttuurin kohde. Keskustan läpi kulkeva kävelykatu on täynnä kahviloita, ravintoloita ja mielenkiintoisia erikoisliikkeitä. Varsinkin kesäsäällä myös satamassa kannattaa ehdottomasti pistäytyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *